Yksinäistä elämää!

Kiertoni alkoi kuten voi olettaa ja vielä ihan ajallaan, joten taas ollaan samassa lähtöpisteessä. Mietin kuukautisteni aikaan että kuinkakohan kauan jaksan tätä, koska kuukautiskipuni ovat aivan kamalat. Käytännössä katsoen en pysty elämään normaalia elämää niiden aikana ollenkaan. Ja ainut ystäväni silloin on Burana 600 mg -purkki. Olen miettinyt että onkohan minulla endometrioosi, koska silloin kun söin e-pillereitä niin kipuja ei ollu juuri laisinkaan. Noh, varasin eilen taas ajan follikkeli ultraan ja nyt popsin kierron 3-7 päivän ajan Clomifeneja. Alkaa olla usko aika loppunut noihin tabletteihin.

Olen huomannut tässä kuluneen viikon aikana että olen kovin yksinäinen. Paras (ja oikeastaan ainut) ystäväni muutti hiljattain reilun 600 km:n päähän, joten enää ei nähdä niin usein kuin ennen nähtiin. Onhan näitä kavereita tietysti muutama, mutta monella heistä tuntuu olevan lapsia ja jotenkin en vaan halua viettää heidän kanssaan aikaa koska aina jossain välissä puheeksi tulee kumminkin heidän omat lapsensa ja tunnen taas itseni niin epäonnistuneeksi ja katkeraksi. Ja sitten ne kaverit keillä ei ole vielä lapsia, niin joko yrittävät niitä tai ovat aina töissä silloin kun itse olen vapaalla.
Olen miettinyt todella paljon aikaa kun olin vielä yläkoulu ikäinen. Silloin tuntui että kavereita oli vaikka muille jakaa. Mitä kaikille heille on tapahtunut? Elämä on kai vaan vienyt niin eri suuntiin. Siitä pääseekin sitten taas aasin siltaa seuraavaan aatokseen - kuinka kaikki ihmiset menevät elämässä eteen päin. Toiset löytävät elämänkumppanin, aloittavat opiskelut, muuttavat toiselle paikkakunnalle, menevät kihloihin tai naimisiin ja hankkivat lapsia. Itse huomaan edelleen seisovani samassa pisteessä kuin yläkoulun aikoihin. Ainoana erona tietysti se että nyt käyn koulun sijaan töissä kaupan kassalla. Elämäni siis junnaa paikallaan! Vai kuvittelenko vain?

Nyt sitten päätin aloittaa uuden harrastuksen erään kaverini kanssa, jos vaikka sattuisi samalla tutustumaan uusiin ihmisiin ja saisi elämään muutakin sisältöä kuin työ ja lapsen epätoivoinen yrittäminen. Mennään siis yhdessä nyt elokuun alussa ryhmäliikunta tunneille mm. bodypump:iin ja vatsapeppu jumppaan. Kävin eilen jo lataamassa kortin elokuun loppuun asti. Samalla siinä sivussa kun saan uutta sisältöä elämääni niin on mahdollisuus pistää tätä runkoa parempaan jamaan ensi kesää varten. Ostettiin myös hiljattain Juhan kanssa uudet polkupyörät meille, niin jos vaikka innoistuisi ihan oikeasti urheilemaan edes hiukan.
Olen lukenut paljon ihmisten blogeja, joissa heillä on tavoitteenaan laihtua ja monen kohdalla olen huomannut lauseen "laihduttamisesta kannattaa tehdä julkista, koska sitten ei kehtaa perua lupaamiaan tavotteita..". Tämä blogi olkoon näin alkuun minun julkisuuteni, joten toivotaan että kiloja on jo elokuun loppuun mennessä karissut muutamia.

Taustoja!

Olen siis 24-vuotias nainen, joka haluaa purkaa omia ajatuksiaan sanoiksi edes sen verran kuin on mahdollista. Päällisin puolin käsittelen varmasti eniten asiaa joka on tällä hetkellä elämässäni päällimmäisenä - lapsettomuus ja siinä sivussa varmaan muutakin elämääni liittyvää. Tällä hetkellä asumme yhdessä avomieheni Juhan (36) kanssa ja meillä on kissa ja koira viihdyttämässä arjen harmaita päiviä.


Kaikki tämä on saanut kuitenkin alkunsa 05/2011 jolloin olimme tuon aikasen poikaystäväni kanssa päättäneet että jättäisimme ehkäisyn pois ja lapsi tulisi kun sen aika olisi. Puolitoista vuotta yritettiin kera erilaisten lääkkeiden, mutta tuloksetta. Lääkäri käyntejä oli joka viikko. Milloin otettiin verta ja milloin tutkittiin jotain muuta asiaa. Loppujen lopuksi minulle todettiin kuitenkin PCO (Polycystic Ovarian Syndrome), joka tietysti hankaloitti entisestään. Itse aloin tuolloin olemaan vain varjo siitä mitä normaalisti olen ja ajatukseni olivat lähinnä vain raskautumisessa. Olin vaipunut kaikessa tiimellyksessä jo niin alas että ennen kuin tajusimmekaan poikaystäväni kanssa niin olimme jo sopimassa erosta, koska minulla ei enää pää kestänyt moista pyöritystä. Toive lapsesta ei kumminkaan kadonnut missään vaiheessa mihinkään.

Vuoden verran siinä päätäni selvitellessä elämääni tuli rytinällä uusi ihastuminen (Juha), joka sai taas elämääni muutakin sisältöä kuin lapsen hankkiminen. Jonkin aikaa pyörittyämme yhdessä tulikin sitten jo puheeksi yhteen muuttaminen ja seurustelu muutenkin ja pistimmekin hynttyyt suhteellisen nopeasti yhteen Juhan kanssa.

Tällä hetkellä olemme Juhan kanssa seurustelleet noin puolitoista vuotta. Juhalla ja minulla on takana yksi raskaus joka kumminkin päättyi jo alkuvaiheessa (7+2) keskeytyneeseen keskenmenoon. Kamalinta se oli tietenkin kuulla ultrassa, johon olimme menneet asenteella että "tänään kuulemme ensimmäisen kerran pienen sydänäänet ja saamme ultra kuvan näytettäväksi muille". Sen jälkeen ultraava lääkäri antoi minulle tyhjennys pillerit ja passitti kotiin surun murtamana. Olo oli kuin minua olisi huijattu. En vaan voinut käsittää miten näin voi käydä. Olin kyllä tietoinen keskenmenosta, mutta olin aina luullut että silloin kaikki vaan tulee verenä ulos eikä jää minun sisälleni pyörimään. Loppujen lopuksi jouduin vielä kamalien mahakipujen takia sairaalaan kaavintaan ja sain kohtu- ja virtsatie tulehduksen samaan syssyyn. Sitten syötiinkin lääkkeitä enemmän ja vähemmän. Samalla selvisi että minulle PCO:n diagnosoinut lääkäri oli tehnyt hoitovirheen ja samalla vaihdoin sitten toiseen sairaalaan seuraavia hoitoja varten.

Nyt tuosta keskenmenosta on mennyt aikaa jo viisi kuukautta ja olemme jatkaneet lapsen yrittämistä. Juhalle on nyt suoritettu sperma analyysi (kaiken varalta) ja kaikki sillä saralla oli paremmin kuin hyvin. Jälkitarkastuksen jälkeen lääkäri määräsi minulle Clomifen lääkkeet ja siihen rinnalle kerran kuukaudessa follikkeli ultrauksen + ajotetun yhdynnän (eli ovulaatiotikkujen avulla etsitään mahdollinen ovulaatio). Nyt kaksi kertaa olen käynyt follikkeli ultrassa ja molemmilla kerroilla olen bongannut itseltäni ovulaation Clearblue:n tikkujen avulla. Nyt ei auta muuta kuin odottaa. Mahdollisten kuukautisien pitäisi alkaa huomenna, joten jää nähtäväksi soitanko ensi viikolla sairaalaan follikkeli ultran vai varhaisultran takia.

Siinä kaikki päällisin puolin näin aluksi.